kauhu.fi


Kotia kohti

Tapahtui joskus 80-luvun lopulla Ähtäri-Virrat tiellä.

Perjantai-iltapäivä, opiskelut tältä viikolta pulkassa, ja kotimatka voi alkaa. Hyppäsin 500-kuutioisen Suzukin selkään ja aloin matkan kohti etelää. Sujuvaa alkumatkaa alkoi haitata pitkä, mateleva autojono. Mutkainen ja mäkinen pikkutie ei tarjonnut kovin montaa ohituspaikkaa, mutta muutama ohitettava kerrallaan pääsin eteenpäin. Letkan vauhti vaihteli jossain 65 ja 75 km/h välillä. Nopeusrajoitus oli pääasiassa 80 km/h. Lopulta ohitettavia oli vain yksi kusenhajuinen lasikuitukoppi vetoautoineen ja letkan ensimmäisenä joku tumma 99 Saab. Tultiin erääseen hyvin tuntemaani tien kohtaan. Siinä olisi lyhyt, jyrkkä ja mutkainen ylämäki. Mäen päältä aukeaisi parinsadan metrin suora peltoaukealla. Valmistauduin ripeään ohitukseen, pari pykälää pienemmälle, kierroksia koneeseen ja karavaanarin kulmalle kärkkymään. Suoran avauduttua totesin, että tie on vapaa, ja aloitin ripeän ohituksen. Saabia ohittaessani totesin, että "ompas siinä Saabissa paljon antenneja". Omalle kaistalle palauduttuani näin hämmästyksekseni kuinka Saab kiihdytti vauhtiaan ja alkoi lähestyä minua. Ja juuri tämän havaittuani alkoi Saabin keulalla sini-punaiset tivolivalot vilkkua ja hiukan mollivoittoinen sinfonia soida. "Että tällaista!!", ehdin ajatella. Samassa kohdalla oli bussipysäkki. Ajoin Suzukin siihen parkkiin samalla, kun poliisit pyyhkäisivät liki pari sataa metriä ohi ennenkuin pysähtyivät. Olin jo ehtinyt kypärän riisua ja tovin odotella, ennenkuin virkavalta peruuttamalla saapui pysäkille.

"Pelkääjän paikalta" asteli arvokkaanoloinen vanhempi poliisimies. Hän aloitti kohteliaaseen sävyyn keskustelun: "Oli tuossa vähän ylinopeutta". Mitäpä minä siihen muuta kuin "Jaa? Ei minun mielestäni siinä kahdeksaakymppiä enempää ollut". Poliisi piti vielä kannastaan kiinni ja kertoi että heillä oli jo kyseinen 80 vauhtia. Minä kyseenalaistin moisen väitteen ja sanoin, ettei teillä ollut edes 70 siinä vaiheessa, kun aloitin ohituksen. Tässä vaiheessa autonkuljettajana toiminut nuorempi poliisi liittyi keskusteluun. Lieneekö "hurja takaa-ajo" nostanut hänen adrenaliinitasoaan, mutta osittain karjuvalla ja osittain kiekuvalla äänellä hän liki huusi kasvojeni edessä: "Oli sinulla ylinopeutta! Kerro heti paljon sinulla oli vauhtia!" Pidin kiinni kannastani ja totesin, että 80 -alueellahan tässä ollaan, enkä ohituksessa tuota varmaankaan ylittänyt. Nuorempaa poliisia vastaus ei tyydyttänyt vaan hän alkoi vetoamaan omiin havaintoihinsa: "Kun me ajoimme sinua takaa, niin nopeutemme oli yli satasen!" Tähän minä totesin, että "ehkä teillä oli sen verran, mutta minä pysäytin moottoripyöräni hallitusti tälle pysäkille, kun te pyyhkäisitte hirmuvauhtia pari sataa metriä pidemmälle". Vanhemmalla poliisilla ilmiselvästi vilahti hymyntapainen huulillaan, mutta nuorempi lisäsi lisää kierroksia esiintymiseensä "KERRO SAATANA PALJON SULLA OLI VAUHTIA!" Tässä vaiheessa vanhempi poliisi puuttui keskusteluun ja alkoi leppoisasti kysellä tulevasta matkastani. Ja kuultuaan, että noin 250 kilometriä minulla olisi taitettavani, hän alkoi asiallisesti varoitella minua hämärtyvästä illasta ja todellisesta hirvivaarasta. Sitten hän suurinpiirtein korvasta roikottaen vei kiukkupussin takaisin Saabiin ja he häipyivät paikalta. Minä nykäisin kypärän päähän, nostin kaulukset pystyyn ja jatkoin matkaa pohtien: "Kaikkea sitä!"

Etusivulle